sunnuntai 8. elokuuta 2010

Päivä 7

Kivikautinen tulisija.
Tämä päivä oli erityisen kiinnostava, sillä ensimmäisestä koeojasta löydettiin koskematon tulisija, jota ei ollut myllerretty vuosien saatossa, kuten usein käy.

Tulisijan ympäriltä löydettiin useita hiilenpaloja, joiden avulla voidaan tehdä hiiliajoitus. Mukana myös lyhyt dokumenttielokuva, jossa esitellään arkeologisia kaivauksia Suomessa.


Yleiskatsaus arkeologisten kaivausten järjestämiseen Suomessa

Suomessa kaikkia virallisia arkeologisia kaivauksia valvoo Museovirasto.  Se tarkoittaa sitä, että jos tahtoo viranomaisilta rahaa tutkiaksesi, että onko jossain vanhaa asutusta vai ei, niin sinun on haettava lupaa Museovirastolta.

Tämäkään ei ole aivan yksiselitteistä, sillä lupaa voi kuka tahansa hakea vain kohteeseen, joka löytyy Museoviraston listalta. Kohteet luokitellaan ensimmäisen luokan, toisen ja kolmannen luokan kohteisiin. Useimmat kohteet ovat toisen luokan kohteita, joissa on tapahtunut vuosituhansien aikana useita muutoksia johtaen esineistön katoamiseen tai tuhoutumiseen. On hankalampaa saada lupaa ensiluokkaiseen kohteeseen kuin toisluokkaiseen kohteeseen. Salon seudulla järjestetyt yleisökaivaukset sijaitsevat juuri tällaisilla toisluokkaisilla kohteilla, joita ei ole tutkittu tarkkaan, mutta tiedetään, että ne ovat olemassa.

Virallisia kaivauksia aina valvoo ammattilainen, joka myös toimittaa kaivauksilta löydetyn esineistön Museovirastolle tutkittavaksi. Arkeologi tietenkin täytyy palkata ja tutkimus maksaa. Kaivausten lopussa arkeologi kirjoittaa raportin, jonka hän toimittaa työn tilaajalle ja Museovirastolle. Työn tilaaja on tällaisessa Kiskon tapauksessa Kisko-Seura ja Kiikalassa Kiikala-Seura jne.
Suurin ja puhtain tulisijan läheltä löytyneistä hiilenpaloista.
Arkeologit käyttävät maanmittauslaitteita saadakseen
tarkkoja tuloksia. Vanhanaikaista mittaa käytetään silti
vieläkin.

Kuvassa oleva koeoja on jaettu ruudukkoihin. Jokainen
kaivaa omia ruutujaan ja kaivaus etenee porrasmaisesti.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Jännä video.